*

TeemuTorssonen

Maahanmuuttokriitikot kelpaavat kuolemaan

  • Kuvassa reserviläiskivääri M 92. Ase on siviiliversio RK 95:stä, joka tuli tutuksi armeija-aikanani tiedustelukomppaniassa.
    Kuvassa reserviläiskivääri M 92. Ase on siviiliversio RK 95:stä, joka tuli tutuksi armeija-aikanani tiedustelukomppaniassa.

 

Suomen maanpuolustus nojaa reserviläisarmeijaan ja tällainen maanpuolustusratkaisu on nähty toimivaksi kun otetaan huomioon Suomen maanpuolustukselliset olosuhteen. Vahva maanpuolustus vaatii vahvan aatteen ja yhteenkuuluvuuden tunteen. Kun valtio ja yhteiskunta koetaan omaksi ja isänmaaksi, sitä tahdotaan myös puolustaa.

Osa isänmaallisista ihmisistä tietävät kuinka epäoikeudenmukaisesti heitä on vuosia syytetty rasisteiksi, natseiksi yms. Näiden ”rasistien” ennakoimat uhkakuvat liittyen epäonnistuneeseen maahanmuuttopolitiikkaan ovat tänä päivänä osittain jo toteutuneet. Onko näiden maahanmuuttokrittikoiden kunnia palautettu?

Suomi on turvattomampi kuin ennen ja terrorismi uhka on kasvanut merkittävästi. Myös muutenkin maailmanpolitiikan tilanne on kiristynyt ja huomio on alkanut yhä enemmän kiinnittyä puolustusvoimiin ja sen kykyyn suoriutua tehtävistään. Materiaaliset heikkoudet ovat yksi osa Suomen armeijan heikentynyttä suorituskykyä. Pinnan alla on kuitenkin paljon tärkeämpikin elementti, eli maanpuolustustahto. Maanpuolustutahto on viime vuosina laskenut jonkin verran, mutta se on edelleen kohtuu korkealla tasolla – ainakin vielä.

Isänmaalliset henkilöt ovat usein myös maahanmuuttokrittisiä, monikulttuurisuusideologian vastustajia sekä Suomen itsemääräämisoikeuden kannattajia. Heillä on usein myös korkea maanpuolustustahto. Mikäli he eivät koe monikulttuurista ja liittovaltio-EU Suomea omakseen, he voivat myös kokea että tämä ei ole se Suomi jota he haluavat puolustaa. Varsinkin jos rauhanaikana nämä henkilöt on mustamaalattu, hiljennetty, syyllistetty, työnnetty marginaalin ja jopa heidän sananvapaus tehty laittomaksi.

Rauhanaikana he eivät oikein kelpaa samaan pöytään. Kuitenkin kun kutsu käy ja realismi iskee tulella ja voimalla, he kelpaavat kuolemaan. Ketkä ovat heidän jälkeen nostoväessä, tai jopa heidän sijassaan etulinjassa? Monikultturistit, vähemmistöryhmät, kosmopoliitit vai isäntämaasopimuksen herrat?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Siinäpä sitä ajattelemisen aihetta näin lumisateisena kesäkuun iltana.

"Varsinkin jos rauhanaikana nämä henkilöt on mustamaalattu, hiljennetty, syyllistetty, työnnetty marginaalin ja jopa heidän sananvapaus tehty laittomaksi.
Rauhanaikana he eivät oikein kelpaa samaan pöytään. Kuitenkin kun kutsu käy ja realismi iskee tulella ja voimalla, he kelpaavat kuolemaan. Ketkä ovat heidän jälkeen nostoväessä, tai jopa heidän sijassaan etulinjassa? "

Leppäsen Preeti sanoi sen TPTA:ssa toisin:

”Voi ny toi vähävoimasempikin tän isänmaan eteen näin sota-aikana… Kunnei sitä rauhanaikana niin ole tilaisuuttakan. On vaan niin kun toi työnteko päällimmäisenä. Se on rauhanaikana niin kun paremman väen asia toi isänmaa, mutta sodassa passaa sitten vähän huonommankin koittaa.”

Mutta kyllä kai sitä saisi oppiakin ettei aina samoja virheitä.... ja annettaisiin mahollisuus jo rauhanaikana.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

"Isänmaalliset henkilöt ovat usein myös maahanmuuttokrittisiä, monikulttuurisuusideologian vastustajia sekä Suomen itsemääräämisoikeuden kannattajia."

Aika usein perussuomalaiset rinnastavat nuo asiat keskenään ja pelkään että tämä tarttuu muihinkin. Kaikista pahinta on jos isänmaallisuudesta tulee "kirosana" ja näinhän on vähän jo käynyt. Isänmaallisuus on kuitenkin myös paljon muuta kuin pelkästään negatiivissävytteisiä asiota ja joidenkin asioiden vastustamista. Esimerkiksi solidaaarisuus on yksi suomalaisuuden hienoimpia piirteitä ja siihen nähden maahanmuuttoon lähtökohtaisesti kriittinen suhtautuminen ei oikein sovi. Tietysti liian sinisilmäinen ei saa olla. Monikulttuurisuusideologiaan sisältyy myös se ajatus, että mukana on myös se oma kulttuuri, josta voi olla myös hyvin ylpeä. En myöskään ymmärrä sitä miten tiivis yhteistyö Euroopan kanssa olisi ristiriidassa isänmaallisuuden kanssa. Olemme kuitenkin osa EU:ta, eikä minkään ulkopuolisen vallan alaisina.

Käyttäjän TeemuTorssonen kuva
Teemu Torssonen

Isänmaallisuuden ja ennen kaikkea kansallismielisyyden kanssa EU:n liittovaltiokehitys on ristiriidassa jo sen vuoksi että tällaisen "tiiviin yhteistyön" kautta Suomen itsemääräämisoikeus häviää, eli itsenäisyys menee.

Käyttäjän Luakso kuva
Anton Laakso

Niin no onhan se sinällään kyllä totta. Itse ajattelen kuitenkin niin että Suomen kokonaisvalta säilyy (tai jopa kasvaa), kun pääsemme vaikuttamaan koko EU:n asioihin. Se on tietysti selvää, että kyllä tämä vähän hälventää EU:n valtioiden välisiä rajoja ainakin poliittisessa mielessä. Aika paljon saisi kuitenkin tapahtua, että itse en lähtisi tuonne Suomen rajalle ottamaan vastaan, jos joku sieltä pyssyn kanssa aikoisi läpi tulla.

Tietysti myös jos itse koen ettei Suomessa ole mitään puolustettavaa, niin se on toinen juttu. Tämä onkin vähän ristiriitasta, kun perussuomalaiset pelkäävät, että Suomi menetetään sillä, että EU:n yhteistyö tiivistyy, tai että maahanmuuttajat valtaavat maan. Minä pelkään (ja varmasti moni muukin) sitä, että menetämme tuon mainitsemani solidaarisuuden ja meistä tulee itsekkäitä vain omaa etuaan ajatteleva kanssa, jossa erilaisuutta sorretaan. Onneksi näistä kummastakin uhkakuvasta ollaan aika kaukana. Ehkä meidänkin pitäisi vaan pyrkiä enemmän johonkin sopivaan keskitiehen, eikä yrittää vetää maata kahteen eri suuntaan.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Miten Suomessa turvattomuus on lisääntynyt, ja mitkä uhkakuvat ovat toteutuneet?

Käyttäjän janilaaksonen kuva
Jani Laaksonen

Maaliskuussa Supo tiedotti, että radikaali-islamistien tekemien väkivallantekojen uhka Suomessa on noussut. Vielä vuoden 2015 syyskuussa ulkopoliittisen instituutin tutkija Teemu Sinkkosen mukaan tarinat turvapaikanhakijoiden sekaan soluttautuneista terroristeista olisivat olleet satua. Uhkakuvat joidenkin turvapaikanhakijoiden jihadismisympatioista ja suorista kytköksistä ja osallisuuksista ISIS-järjestön toimintaan ovat sittemmin vahvennettujen tietojen valossa toteutuneet.

Käyttäjän TeemuTorssonen kuva
Teemu Torssonen

Toteutuneita uhkakuvia ja turvattomuutta lisääviä tekijöitä ovat esim: Terrori-iskujen uhka kohonnut, rikollisuus lisääntynyt,Suomessa oleilee terroristeja ja ääri-islamisteja sekä laittomia maassaolijoita. N. 5000 paperitonta on kadonnut.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Vuonna 2016 tietoon tulleiden väkivaltarikosten uhriksi joutui 37 600 henkilöä, mikä oli 0,3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015. Uhreista miehiä oli 21 400 (57,0 prosenttia) ja naisia 16 200 (43,0 prosenttia). Miesuhrien määrä oli 0,2 ja naisuhrien 0,5 prosenttia suurempi kuin vuonna 2015. Pahoinpitelyrikoksiin (RL 21:5-7) uhriksi joutui yhteensä 33 000 henkilöä, joista miehiä oli 19 400 (58,9 prosenttia) ja naisia 13 500 (41,1 prosenttia). Tieto uhrista saadaan luotettavasti vain tietyistä väkivaltarikoksista.

Pahoinpitelyrikosten uhreista ikäryhmään 18–20-vuotta kuului 3 000 (9,0 prosenttia). Yli 50-vuotiaita uhreja oli 4 600 (13,8 prosenttia). Alle 18-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneet pahoinpitelyrikokset lisääntyivät edelliseen vuoteen verrattuna 9,2 prosenttia. Lapsiuhreja oli nyt 6 450. Tämä on 19,6 prosenttia kaikista pahoinpitelyrikosten uhreista. Pahoinpitelyrikoksen uhriksi joutuneista lapsista 4 100 (64,1 prosenttia) oli poikia ja 2 300 (35,9 prosenttia) tyttöjä. Pahoinpitelyrikosten lapsiuhreista 33,3 prosenttia oli alle 10-vuotiaita, 10–14-vuotiaita oli 34,9 prosenttia ja 15–17-vuotiaita 31,8 prosenttia. Lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneista 1 100 henkilöstä 87,4 prosenttia oli tyttöjä ja 12,6 prosenttia poikia. Vuoden 2011 alussa voimaan tullut lainmuutos lisäsi kirjattujen pahoinpitelyiden määrää huomattavasti. Lainmuutoksen myötä alaikäiseen tai läheiseen kohdistetut lievät pahoinpitelyt tulivat virallisen syytteen alaisiksi. Lisäksi huhtikuun 2015 alussa tuli voimaan lastensuojelulain muutos (1302/2014), jolla laajennettiin ilmoitusvelvollisuutta tilanteissa, joissa on syytä epäillä lapsen henkeen tai terveyteen kohdistunutta rikosta.

Käyttäjän TeemuTorssonen kuva
Teemu Torssonen Vastaus kommenttiin #8

"Nousua jopa 521 % – ulkomaalaisten tekemät seksirikokset kovassa kasvussa"

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/448021-no...

" Turvapaikanhakijoiden porukka suunnitteli laajaa rikossarjaa - poliisi esti teot.Puhetta oli ollut varkauksista, näpistyksistä, ryöstöistä ja jopa raiskauksista, apulaispoliisipäällikkö Seppo Korhonen Itä-Suomen poliisista vahvistaa."

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Turvapaikanhaki...

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Ei rasistin kunniaa voi palauttaa koska sitä ei ole. Rasisti kuolee aina kunniatta olipa maassa sota tai rauha.

Maanpuolustustahto ulkoista sotilaallista hyökkäystä vastaan ei korreloi millään tavalla rasistisen elämänasenteen kanssa.

Minäkin olen Naton ja EU:n kannattaja kuten valtaosa meidän armeijamme ammattiupseereistakin.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Suomen armeijan on käynyt läpi tuhansia maahanmuuttajataustaisia ja määrä on nouseva. Jos sota tulee, nämä isäm maalliset ovat sitten samalla rintamalla muiden asetovereidensa kanssa marmattamassa miten motivaatio ei riitä kun alikessuna on somali.

Mielikuvissani liitän kyllä nämä isäm maan puollustajat lähinnä Putinin käskyläisiksi, useimmat varmasti ymmärtämättömyyttään.

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

Eix ns. maahanmuuttokriitikot Jussi Halla-ahosta Marco de Wittiin ole sivareita? Myös Immosen Olli on vapautettu palveluksesta jne.

Niin ikään kaiken maailman hommafoorumilaisilla on suomalaisia heikompi maanpuolustustahto:

http://jirinieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/11386...

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Olen itse aika pitkälle menettänyt jo toivoni tämän maan suhteen. Jos työ ja muutama muu asia ei vielä pitäisi täällä, niin asuisin jo muualla.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Suomi on turvattomampi kuin ennen ja terrorismi uhka on kasvanut merkittävästi......

ooo

Ei saa pelotella.

Käyttäjän MarkkuTamminen kuva
Markku Tamminen

Jos aikanaan "isänmaalliset" Lapuan liikkeen edustajat Vihtori Kosolan johdolla olisivat päässeet valtaan 30-luvulla Suomessa, niin Suomi olisi kaatunut välittömästi talvisodassa, koska tuskin suomalaisten enemmistöllä olisi ollut halua puolustaa heidän edustamaansa Suomea.
Ihminen voi olla isänmaallinen monella tapaa. Vierastan hieman ajatusta, että jokin liike omii isänmaallisuuden omiin nimiinsä ja kertoo minulle, millaista on olla "oikea suomalainen".

Käyttäjän TeemuTorssonen kuva
Teemu Torssonen

On toki erilaisia tapoja olla isänmaallinen, mutta on tällä käsitteellä kuitenkin sisältöä, joten ei sitä ihan jokaiseen toimintaan voi liittää vain koska siltä tuntuu. Monikulttuurisuusideologiaa ja liittovaltio EU:ta tukevaa toimintaa jos meinaa isänmaalliseksi kutsua, niin se vaatii jo melkoista mielikuvitusta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Itse kannatan EU:n integraation ja erityisesti puolustusyhteistyön syventämistä koska katson, että molemmat ovat Suomelle hyväksi sekä taloudelliselta että erityisesti turvallisuuspoliittiselta kannalta. Lisäksi pidän itsestään selvänä, että Suomi tarvitsee lähivuosina lisää maahanmuuttoa.

Tämä tehnee minusta blogistin silmissä sitten epäisänmaallisen?

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Viitekuvan kaltaisten kuvien julkaiseminen sosiaalisessa mediassa on joissain poliisilaitoksissa johtanut kuvan julkaisijan aselupien harkintamenettelyyn.

Ampuma-aseisiin ja niiden käyttöön liittyvien harrastuskuvien on ääritapauksissa tulkittu kuvastavan henkilön soveltumattomuutta pitämään hallussaan tai säilyttämään ampuma-aseita.

Näin siis 2000-luvun hoblofobiasta kärsivässä Suomessa, jossa mielivalta saattaa ylittää harkintavallan.

Hoblofiasta kärsivät eniten ne tahot, jotka ajavat federalismia ja monikulttuurisuutta Suomeen.

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

Kovimmat isämmaalliset eivät ole koskaan armeijaan kelvanneet. Toiseksi kovimmat eivät sitä käyneet. Kolmannet palauttivat sotilaspassinsa jos oikeus ei niitä ehtinyt riistämään ensin. Minäkään en kelvannut, mutta se johtunee kroonisesta maanpuolustustahdon puutteesta.

Eli ei hätää.

Toimituksen poiminnat