TeemuTorssonen

Presidentinvaalit, maanpuolustus ja Nato

  • Naton laajentuminen (kuva: Kpalion)
    Naton laajentuminen (kuva: Kpalion)

Presidentinvaaleissa laajalti huomiota ovat saaneet Suomen suhteet EU:hun sekä erityisesti Suomen suhteet Venäjään. Käydään jatkuvaa pohdintaa siitä, että onko Venäjä uhka ja pitäisikö Suomen liittyä Natoon. Näihin kysymyksiin tulisi puuttua ensisijaisesti Suomen oman puolustusmentaliteetin ja maanpuolustukseen käytettävän panoksen kautta.

 

Harvalla meistä on niin paljoa geopoliittista asiantuntijuutta, että voimme argumentoida kokonaisvaltaisesti Naton puolesta tai vastaan, tai siitä kuinka USA käyttää hyväksi Suomea työkalunaan Venäjää vastaan tai missä tilanteessa Venäjä pyrkisi Suomeen. Oli tilanne mikä tahansa, tosiasia on se, että Suomen oma ja itsenäinen puolustus on rappeutumassa ja tähän ilmiöön haluan tuoda jotain sisältöä.

 

Sitten kun katsoo modernia miestä niin voi pohtia, että kuinka sotakuntoinen suomalainen mies tänä päivänä ylipäätään on. Maa, jossa fyysinen aines on mentaalisti, fyysisesti ja spirituaalisesti heikkoa, ei pysty turvaamaan itseään sisäistä saati ulkoista uhkaa vastaan.

 

Toisaalta ymmärrän hyvin sen että usea ei koe monikulttuurista, feminististä ja EU-liitovaltiokehityksellistä Suomea omakseen. Kulutuskeskeisyys, ääriyksilöllisyys, kotimaan luonnosta vieraantuminen ja epäsivistymättömyys ovat myös tekijöitä jotka heikentävät samassa veneessä olemisen tuntemusta. Moni voi kysyä millaisen Suomen puolesta taistelisin ja kuolisin?

 

Suomen tulee moninkertaistaa puolustusmäärärahat ja tämän lisäksi aktivoida kansalaisia myös siviilissä sisäisiä ja ulkoisia uhkakuvia vastaan. Jokainen voi tehdä isänmaansa eteen maanpuolustuksellista työtä useassa muussakin yhteydessä kuin vain armeijassa. Joissakin skeenaariossa valtakunnan armeija ei edes ole se paras konteksti toimia isänmaan puolesta. Yhteiskunnan ottaessa tietyn suunnan patriootit ja kansallismieliset voivat itse asiassa olla ne jotka ovat tähtäimessä!

 

Ensimmäinen askel on konfliktin kohdatessa pystyä huolehtimaan itsestään ja läheisistään niin että ei ole taakkana muille. Uusavuttomuus, yleinen velttous, päihteet ja toisten huolehdittavaksi heittäytyvät ”aikuiset lapset” vievät yllättävän paljon voimavaroja ja tämä kaikki on pois itse maanpuolustustyöstä.

 

Jonkun henkilön ikä, sairaus tai vamma ei suoranaisesti tarkoita sitä että tämä henkilö on täysin toisten huolettavana. Aina voi tehdä jotakin sen eteen että on mahdollisimman vähän taakkana toisille. Jokaisella on kykyjensä mukaan velvollisuus osallistua vihollisen torjuntaan ja/tai tukea tätä taistelua. Mitä enemmän joku tekee, sitä kunniakkaampi ja arvostetumpi tämä toimija on.

 

Meidän suomalaisten tulee ymmärtää, että emme voi missään tapauksessa ulkoistaa puolustusta jollekin ulkopuoliselle toimijalle, kuten Natolle, jonka luonteesta tai tarkoitusperistä emme edes tiedä, tai sen mitä tiedämme niin se ei välttämättä kestä filosofista(moraalista) tarkastelua.

 

Tasavallan presidentin tulee ehdottomasti käyttää arvovaltaansa itsenäisen Suomen puolustamisen vahvistamiseksi ja niihin työkaluihin, jolla saamme maanpuolustuksen sille tolalle, ettei ulkopuolinen uhkaaja näe järkeväksi lähteä valloittamaan Suomea. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

", ettei ulkopuolinen uhkaaja näe järkeväksi lähteä valloittamaan Suomea. "
********************************************

Eli käytännössä silti NATO-jäsenyys. Puolustusta ei tarvitse "ulkoistaa", vaan ottaa liittouma oman puolustuksen lisäksi ja uhkatekijäksi, jottei alun alkaenkaan sotaa syttyisi. Liittoutumaton maa on Venäjän suupala heidän niin halutessaan kunhan keskittävät tarpeeksi voimaa kohteeseensa. Spartalainen rohkea taistelu ei asiaan auttaisi, vaikka toki urhoollista olisi... ne 300 kaikki kuolivat (sivuhuomautuksena Spartakin käytti liittoumia historian aikana pärjätäkseen). Suomi ei kykene toimimaan ilman huoltovarmuutta, ilman liittolaisia, sodan aikaan. Ja parempi entisestään ettei sotia edes tulisi eikä niitä liittoutuneisiin maihin tule. NATO-jäsenmaihinhan tuollainen imperialismi ei ole ulottunut eikä Putinin sanojen mukaan ulotu jatkossakaan. Jos jossakin, niin tuossa voinee Putinin sanaan luottaa. Liittoutumattomina olemme siis paljon suuremmassa vaarassa. Jostain syystä haluamme kuulua Valko-Venäjän, Ukrainan, Georgian porukoihin... eli vaaravyöhykkeelle. Turha puhua Sveitsistä, joka on NATO-maiden ympäröimä ja kaukana vaaroista... siinä kohtaa voisin ollakin liittoutumattomuuden puolella.

Filosofismoralistiset höpöhöpöt ihan sitten erikseen. Turvallisuus kansalaisille ennen kaikkea ja filosofioinnit hoituvat ihan omilla painoillaan. Puolueesi puheenjohtajan kanta on tässä asiassa loogisen asiallinen eikä perustu taivaanrannan maalauksille.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Maata ei voi vallata.

Hitler ei onnistunut eikä maailmansodan jälkeen ei yhtäkään maata ole vallattu paitsi Grenada.
Vietnam oli epäonnistuminen ja Afganistaniin on kaksi suurvaltaa yrittänyt, toinen jopa suomalaisten sotilaiden avustamana.
Irak on valtaamatta,Libya maantasalla eikä ikinä nouse.
Venäjä ei ole saanut venäjäkielistä Itä-Ukrainaa.

Suomen vapautumiseenkin meni 100 vuotta mutta kuitenkin onnistui.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Blogin oheen liitetty kuva Naton laajenemisesta on samalla kuva kolikon toiselta puolelta: Toiselta puolelta löytyy Venäjä etupiirialueineen (harmaa alue).

Jotta kenellekään ei tule yllätyksenä, Naton laajeneminen on länsimaiseen demokratiaan perustuva prosessi jossa suvereenit valtiot itse päättävät kenenkään puuttumatta missä organisaatioissa ne haluavat olla. Yhtä demokraattisesti järjestö sitten päättää, keitä haluaa mukaan toimintaan. Järjestöstä myös pääsee pois irtisanoutumalla jos toiminta ei miellytä.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Torssonen: "Harvalla meistä on niin paljoa geopoliittista asiantuntijuutta, että voimme argumentoida kokonaisvaltaisesti Naton puolesta tai vastaan..."

Ja kun tuon totesit, onko torikansan huutoäänestys Nato-jäsenyydestä mielestäsi hyvä vai huono idea?

Torssonen: "Meidän suomalaisten tulee ymmärtää, että emme voi missään tapauksessa ulkoistaa puolustusta jollekin ulkopuoliselle toimijalle, kuten Natolle, jonka luonteesta tai tarkoitusperistä emme edes tiedä, tai sen mitä tiedämme niin se ei välttämättä kestä filosofista(moraalista) tarkastelua."

Mistä ihmeestä on syntynyt käsitys, että Nato-jäsenyys merkitsisi Suomen oman puolustuksen ulkoistamista? Tuollaiseen väitteeseen törmää kuitenkin keskustelupalstoilla niin usein, että kyseessä täytyy olla jonkun trollipajan lanseeraama systemaattinen disinformaatio. Yhdenkään Nato-jäsenyyden kannattajan en ole koskaan enkä missään nähnyt tai kuullut hourivan puolustuksemme ulkoistamisesta.

Odotan myös blogistilta "filosofista (moraalista) tarkastelua" siitä, mitkä asiat Naton luonteesta tai tarkoitusperistä eivät kestä filosofista (moraalista) tarkastelua ja miksi? Kiinnostaa kovasti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset