TeemuTorssonen

Kaikki blogit puheenaiheesta Donald Trump

Hyvästä vihollisuudesta, ad Trump, Mars ja Kuu

Kuvittele seuraava tilanne. Vihaat jotain henkilöä. Sitten henkilö tekee jotain minä voi tulkita tyhmästi. Mitä tapahtuu? Aika yleiseltä tuntuva reaktio on se, että teko tuomitaan ykskantaan tyhmäksi miettimättä tarkemmin taustoja. Tuntuu höpöltä kun hyvä vihollinen sanoi jotain ja sitä vastaan voi nyt hyökätä kritisoimaan. Valitettavasti edellinen on älyllistä lepsuutta. Ennenkuin kritisoi, kannattaa miettiä, onko tekojen taustalla jotain selittävää tekijää.

Trump talouden painolastina

Yhdysvaltojen talouden ajoittain melko vaivalloinen nousukausi on jatkunut ylikeveän rahapolitiikan tukemana jo poikkeuksellisen pitkään. Nyt kuitenkin esimerkiksi yhdysvaltalainen investointipankki Morgan Stanley ilmoittaa ekspansiovaiheen päättyneen ja talouskehityksen olevan parhaillaan kääntymässä alaspäin (ks. linkki).

Hajottavaisitko Yhdysvaltain energiapakotteet EU:n yhtenäisyyden?


 Yhdysvaltojen hallinto uhkaa uusilla pakotteilla yrityksiä, jotka ovat mukana Venäjän ja Saksan välisessä Nord Stream 2-kaasuputken rakentamisessa. Putkea lasketaan parhaillaan Itämereen. Pakotteiden laajeneminen energiasektorille olisi haitallista Suomen energiahuollolle sekä natisuttaisi EU:n yhtenäisenä pysynyttä linjaa Venäjä-suhteissa.

Naisten oikeudet ovat miesten vallassa

Vuosikymmenten ajan Alabama on tunnettu Yhdysvaltain takapajulana. Osavaltio on yksi maan köyhimmistä, koulutuksellisessa vertailussa sijalla 50. ja syvästi uskonnollinen. Näillä tiedoilla saattaa olla jotain tekemistä takapajuisuuden kanssa. Kaikki kunnia toki alabamalaisille.

Trumpin sota?

Trump tarvitsee suuren ulkopoliittisen voiton tullakseen uudellenvalituksi, sisäpolitiikalla sitä ei enää kerkeä voittaa. Pohjois-Koreasta tätä voittoa ei tullut, vaan voittaja oli Pohjois-Korea. Nyt on siis Iranin vuoro, ainut epäselvyys on se miten sitä voittoa haetaan. Sodalla vai hivenen kovemmalla diplomatialla?

Aktivoitunut Trump uhkana Suomelle ja maailmalle

Donald Trump on lisännyt selvästi uhoaan. Tviittejä sataa entistäkin tiuhempaan tahtiin, Valkoinen talo sabotoi aktiivisesti edustajainhuoneen työtä, USA:n armada purjehtii kohti Irania ja Kiina saa niskaansa uusia rankaisutulleja. Trumpia on selvästi innostanut erikoissyyttäjän raportin valmistuminen ilman virkasyytteitä. Uhoa lisää myös se, että maan talous- ja työllisyyskehitys ovat edenneet positiivisesti ja Trumpin omat kannatusluvut ovat hieman kohonneet. Malttia päätöksentekoon aiemmin tuonut Valkoisen talon väki on huvennut Jim Mattisin jätettyä puolustusministerin tehtävät.

Trump, he did it again

On se kumma kaveri, toteuttaa vaalilupauksia , ja jotenkin kirjaimellisesti.

Mahtaa alkaa melkoinen "peppukipuilu" lehdistössä.....

syytteet kahden vuoden tonkimisesta huolimatta sataa Trumpin laariin ja työllisyys alka lähestyä täystyöllisyyttä ......

Ehkä e ei olekaan niin huono ja hullu kuin media meille antaa ymmärtää ?

Biden demokraattien todennäköisin presidenttiehdokas

Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden on odotetusti lähtenyt mukaan tavoittelemaan Demokraattipuolueen presidenttiehdokkuutta. Hän on 21. henkilö, joka on virallisesti asettunut ehdolle puolueensa esivaaleissa.

Trump oli oikeassa

Kun Donald Trump kuuli Robert Muellerin nimittämisestä tutkimaan hänen kampanjansa Venäjä-yhteyksiä, läsnäolleiden kertoman mukaan hän parkaisi sen tuhoavan hänen presidenttiytensä. Näin sanoessaan Trump saattoi hyvin olla oikeassa siitä huolimatta, että raportin tilannut oikeusministeriö katsoo tutkinnan vapauttaneen hänet sekä Venäjä-yhteyksiä että oikeuslaitoksen toimintaa koskevista epäilyistä.

Mitä raportti kertoo?

Jotain rajaa, please!

Demokraattipuolue väittää, että Trumpin julistama hätätila rajakriisin vuoksi on keinotekoisesti rakennettu. Keinotekoinen tai ei, mutta nyt on USA:n rajahallinto todellisen tilanteen edessä. Maaliskuun aikana on pidätetty jo 100 000 laitonta maahantunkeutujaa. Puhumattakaan niistä määristä, jotka ovat päässeet livahtamaan rajavartijoiden ohi. Luku on lähes yhtä suuri kuin liittovaltion kuluvan tilivuoden neljän ensimmäisen kuukauden aikana. Ja se ylittää reilusti koko edellisen tilivuoden tulijoiden määrän. Eli määrä on nelinkertainen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä